Kategoriat
Ehdokkaat

Ehdokasesittely Tuula Ruuska

Esittelyssä kuntavaaliehdokkaamme: Tuula Ruuska

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Seuraavat kuntavaalit ovat huhtikuussa 2021. Hämeenlinnan Kokoomus haluaa toimia aktiivisesti Hämeenlinnan kehittämiseksi ja haluaa ehdokkaaksi kuntavaaleihin aktiivisia ja osaavia, kaiken ikäisiä ihmisiä, erilaisista taustoista.

Tuula Ruuska

Koulutuksen ja sivistyksen puolesta vuodesta 1943. ”Elämää voi ymmärtää vain katsomalla taaksepäin, mutta sitä on elettävä katsomalla eteenpäin.”Nuoruuteni Hämeenlinna, vireä, täynnä mahdollisuuksia: kaverit reskalla, luistelu ns.vanhalla kentällä Tiikerihain tahdissa, tanssit Palokunnantalolla, kaupunginpuistossa Parkilla, Lepolassa ja poikain huveissa Lyseolla. Se oli onnellista aikaa.

Opiskelin Helsingin yliopistossa historiaa, kansantaloustiedettä, valtio-oppia ja sosiaalipolitiikka. Valmistuin Filosofian maisteriksi ja toimin 39 vuotta eri opetustehtävissä Parolan yhteiskoulussa ja toisen asteen oppilaitoksissa mm. Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa.

Avioliitosta kolme koulutettua tytärtä ja viisi lastenlasta. Olen kahden miehen leski, sanonta miesten kuolevaisuus ja naisten sairastelevaisuus pitää kohdallani paikkansa.

Harrastan golfia, kulttuuria ja pyhiinvaelluksia.

Nykyiset luottamustoimeni; Tarkastuslautakunnan varajäsen ja seurakunnan puolella Aikuis-ja Lähetystyön johtokunnan jäsen.

-Kannan huolta yksinäisyyden lisääntymisestä, syrjäytyneistä nuorista ja maahanmuuttajista.

-Haluaisin tuoda esille mahdollisuuden kunnan ja seurakunnan tiiviimmästä yhteistyöstä.

-Toiveeni olisi kunnan palveluiden tehostaminen maakuntahallinnon ja maakuntaveron sijaan.

UUTTA KOHTI- VANHAA UNOHTAMATTA.

Tuula Ruuska