Kategoriat
Ehdokkaat

Ehdokasesittely Seppo Saarinen

Esittelyssä kuntavaaliehdokkaamme: Seppo Saarinen

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Seuraavat kuntavaalit ovat huhtikuussa 2021. Hämeenlinnan Kokoomus haluaa toimia aktiivisesti Hämeenlinnan kehittämiseksi ja haluaa ehdokkaaksi kuntavaaleihin aktiivisia ja osaavia, kaiken ikäisiä ihmisiä, erilaisista taustoista.

Seppo Saarinen

Matkailumies

Olen yrittäjätaustainen perushämeenlinnalainen, jolle on siunaantunut mahdollisuus toimia 25 vuoden ajan Lapin matkailun kansainvälistymisen ja kasvun paraatipaikoilla Rukan ja Pyhän matkailukeskuksissa. Perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi kaksi jo aikuista lasta.

Vuosikymmenten kokemus alati kehittyvässä ja kansainvälisessä toimintaympäristössä on muokannut minusta matkailuliiketoiminnan innostuneen ja innovatiivisen, silti realiteetit tunnistavan moniarvoisen ammattilaisen.

Luonteeltani tulosorientoituneena nykyisenä asiantuntijana ja seniorifreelancerina olen valmis laittamaan töppöset kipinöimään kaupunkimme yhteisten haasteiden voittamiseksi.

”Keep it simple” -periaate ja maalaisjärjen käyttö, tarvittaessa myös pilke silmäkulmassa, kuuluvat toimintatapaani. Minulla on ollut ilo olla mukana monissa kehityshankkeissa ja olen saanut olla luomassa trendejä ja uusia palvelukonsepteja, josta viimeisimpänä Etelä-Pohjanmaan alueellisen matkailukanavan (visitlakeus.fi) luominen.

Matkailu- ja tapahtumaelinkeinojen eteen työskentely on lähinnä sydäntäni, sillä nämä toimialat rikastavat meidän kaikkien arkea elämyksillään, ja ovat sitä paitsi ovat tärkeitä työllistäjiä, etenkin nuorten, ja parantavat lisäksi kaupunkimme imagoa, sekä tuovat laajalti elinvoimaa myös kaupunkien ja kuntien keskustojen ulkopuolisilla alueilla.

Vaikka olenkin syntynyt Hämeenlinnassa Höyhensaarella, niin en usko päiväuniin-ainakaan poliittisiin sellaisiin. Asiat toteutuvat vain tekemällä. Rohkeus yrittää, tehdä päätöksiä, luoda pitkäjänteisesti uutta ja hakea ennakkoluulottomasti tuoreita näkökulmia parempaan ovat vahvuuksiani. Hämeenlinnan matkailu- ja tapahtumaekosysteemiprojektin vetäjänä haluan tehdä kaikkeni mahdollisuuksien ja käytettävissä olevien voimavarojen tehokkaaksi hyödyntämiseksi laajemminkin meidän kaikkien puolesta.

Vahvistetaan vahvuuksia, haetaan kumppaneita, tehdään yhteistyötä ja opitaan niiltä, joilla on jo hyväksi havaittuja toimintamalleja. Kaikkea ei todellakaan tarvitse keksiä, eikä tehdä itse.

Seppo Saarinen