Kategoriat
Ehdokkaat

Ehdokasesittely Henri Weck

Esittelyssä kuntavaaliehdokkaamme: Henri Weck

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Seuraavat kuntavaalit ovat huhtikuussa 2021. Hämeenlinnan Kokoomus haluaa toimia aktiivisesti Hämeenlinnan kehittämiseksi ja haluaa ehdokkaaksi kuntavaaleihin aktiivisia ja osaavia, kaiken ikäisiä ihmisiä, erilaisista taustoista.

Henri Weck

Näkemystä, muutoskykyä ja lujatahtoisuutta. Näitä on lyödä pöytään.

Olen Henri Weck, 21-vuotias vaikuttajanalku, joka ei lupaa mitään, mutta tähtää korkealle. Haluan aina löytää yhteisen sävelen, mutten koskaan pelkää olla eri mieltä. Pidän selvänä, että myötäily on myrkkyä kehitykselle ja todellinen yhteisymmärrys taas avain siihen.

Hämeenlinnassa haluan meidän keskittyvän erityisesti kolmeen asiaan: kaupungin houkuttelevuuteen, rahankäytön kurittamiseen sekä kaupunkialueen ja pitäjien siteiden lujittamiseen. Minulle nämä teemat ovat selkeitä syystä. Niissä otetaan huomioon kasvavalle ja kehittyvälle kaupungille välttämättömät asiat eli houkutusvoima, kestävyys ja oman potentiaalin lunastaminen.

Tällä hetkellä toimin Varusmiesliiton hallituksessa ja muita luottamustehtäviä on tullut hoidettua niin Lukiolaisten Liitossa kuin Kokoomuksen Nuorten Liitossakin. Nuoresta iästäni huolimatta kokemusta löytyy monella saralla, mutta koskaan sitä ei voi olla tarpeeksi. Siksi keskityn ammentamaan uutta tietoa ja osaamista jatkuvasti. Viime ajoilta suurin kokemuksenlähde on ehdottomasti ollut armeijan käyminen, joka tarjosi valtavasti osaamista ja uutta näkökulmaa omaan tekemiseen ja johtamiseen. Tämän reissun tultua viime vuoden vaihteessa päätökseensä kotiuduin reservin vänrikkinä.

Harrastuksiini on aina kuulunut luottamustehtävien lisäksi isona osana myös urheilu ja taustaa onkin erityisesti kamppailulajeista, joissa on tullut kilpailtua niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Sittemmin kilpailut ovat jääneet, mutta oman kunnon kehittäminen on säilynyt mm. salilla käynnin merkeissä. Harrastukset ovat aina olleet iso henkireikä elämässäni ja siksi pidän todella tärkeänä, että etenkin jokainen nuori voi harrastaa juuri sitä, minkä kokee omakseen.

Mottoni kuuluu: ”Wekki, jota ei paikata tarvi”, mutta sillä ei ole mitään tekemistä virheettömyyden kanssa. Kyse on siitä, että opin virheistäni ja haluan aina korjata ne.

Henri Weck