Kategoriat
Ehdokkaat

Ehdokasesittely Harri Lassila

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Seuraavat kuntavaalit ovat huhtikuussa 2021. Hämeenlinnan Kokoomus haluaa toimia aktiivisesti Hämeenlinnan kehittämiseksi ja haluaa ehdokkaaksi kuntavaaleihin aktiivisia ja osaavia, kaiken ikäisiä ihmisiä, erilaisista taustoista.

Harri Lassila

Vapauden liittolainen ja ikuinen kokoomuslainen. 

Olen rakennusalan ammattilainen. Työskentelen alan suomalaisen pörssiyhtiön tuotannon johtotehtävässä.Minulla on yli 30 vuoden kokemus yritystoiminnasta alalla jossa huiput ja taantumat seuraavat toisiaan kuin päivä ja yö. Menestyksen päiviä on ollut. Alan yöstä minulla on liiankin hyvä kokemus. Tuon päätöksentekoon perspektiiviä ja kokemusta monilta kunnan toimialoilta. Olemme puolisoni kanssa toimineet sijaisvanhempina yli kymmenen vuoden ajan. Tiedän lastensuojelun ongelmista jotakin.

Meiltä on käyty koulua kaikilla asteilla jo kohta 15 vuotta. Wilma on tuttu kanava. Joskus on jouduttu menemään lasten sanoin ”teräskarmit kaulassa saranapuolelta sisään” neuvotteluun koululle. Aina on kuitenkin lapsen etu voittanut ja on päästy sopuun. Minulle on tärkeää että jokainen lapsi nähdään yksilönä joka saa tarvitsemansa tuen. 

Me kaupunkilaiset teemme Hämeenlinnasta mieleisemme. Työpaikat, kiinnostavat asunnot, riittävät palvelut. Siinä se on.

Harri Lassila
Kategoriat
Ehdokkaat

Ehdokasesittely Eveliina Selänpää

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Seuraavat kuntavaalit ovat huhtikuussa 2021. Hämeenlinnan Kokoomus haluaa toimia aktiivisesti Hämeenlinnan kehittämiseksi ja haluaa ehdokkaaksi kuntavaaleihin aktiivisia ja osaavia, kaiken ikäisiä ihmisiä, erilaisista taustoista.

Eveliina Selänpää

Olen 53-vuotias aktiivinen ja yrittäjähenkinen nainen Hämeenlinnasta. Perheeseeni kuuluu kaksi poikaa, toinen heistä on jo täysi-ikäinen sekä aviomies.

Kunnallispolitiikassa olen ollut mukana reilun kymmenisen vuotta, jossa tärkeänä asiana on elinvoimaisuus ja kiinnostus kuntalaisia kohtaan. Kuntalaisten äänen tulee näkyä ja olla mahdollisuus vaikuttaa.Olen työskennellyt yli 30 vuotta sijaishuollossa olevien lasten ja heidän perheidensä kanssa, siitä ajasta yli 20 vuotta oman yritykseni yrittäjä – omistajana. Sijaishuollossa olevien lasten ja heidän perheidensä asiat ovat lähellä sydäntäni. Jokaisesta lapsesta, nuoresta, vanhemmasta löytyy voimavaroja ja vahvuuksia, joita tukemalla arjen asiat ja vastuu itsestä antaa mahdollisuuksia elää ja nauttia siitä. Palveluiden tulee olla oikea-aikaisia ja kohdennettu siihen mitä asiakas tarvitsee ja mistä hän itse kokee eniten hyötyvänsä. Työn tulee olla suunnitelmallista, tavoitteellista ja vaikuttavaa. Päätöksenteossa tarvitaan luovuutta, rohkeutta ja näkemystä, tekoja puheiden rinnalla.Lähellä sydäntäni on perus- ja erityispalveluiden järjestäminen niin lapsille, nuorille kuin perheillekin. Palveluiden tulee olla kaikille helposti saatavilla ja lähellä.

Toinen lähellä sydäntäni oleva asia on yrittäjyys. Yrityksen tärkein voimavara on osaava ja hyvinvoiva henkilöstö. Työllisyydellä, yrittäjyyden järkevällä mahdollistamisella sekä asuin- ja lähiympäristöllä on suuri merkitys meille kaikille. Työvoiman saamisen edellytyksenä on myös asuinkunnan palvelut. Yrittäjänä edistän parhaani mukaan toimintamahdollisuuksia erityisesti Hämeenlinnassa.

Eveliina Selänpää